Varpu

Konnunkodon Ingeborg Iskristall, "Varpu", länsigöötanmaanpystykorva, s.11/10

Lempinimet: Purpur, Pikkurotta, Vaamu, Vurmu, Kusluikero, Pupu (tulee siitä kun Varpulle opetettiin oma nimi kiekaisulla var-Puuuuu)

Varpu on perheemme uusin lisäys, pieni länsigöötanmaanpystykorva, tuttavallisemmin göötti, joka syntyi marraskuussa 2010.

Olin ihastunut rotuun jo vuosia sitten ja ehkä noin vuonna 2009 olin päättänyt että ellei vastaan tule ylitsepääsemättömän ihanaa toista lk collieta, tulee toinen koirani olemaan göötti. Keväällä 2010 otin yhteyttä kasvattajaan, ja jo ensi kertaa tavatessani ihastuin Varpun emään Piituun, mutta en olisi unelmoinutkaan että saisin pentua vielä pitkään aikaan enkä varsinkaan Piitun pentueesta, jota suunniteltiin vuoden 2010 loppuun. Mutta niinpä kuitenkin kävi että kasvattaja koki meidät hyväksi perheeksi göötille, ja sain pentueen toisen narttupennun, kiitos siitä!

Varpu kotiutui meille tammikuun lopussa 2011, joten vietämme vielä vauva-arkea sisäsiisteys- ja käytöstapojen opetteluineen.









Varpu on luonteeltaan rohkea ja utelias, mutta onneksi sillä tuntuu olevan edes jonkinlaista itsesuojeluvaistoa ja mm. lukee hyvin suuren idolinsa, Saran, elekieltä. Tulevasta luonteesta kouluttamisen ja tavallisen arkielämän osalta on vielä vaikea sanoa, koska Varpu on vielä ihan vauva, mutta pentu vaikuttaa hyvähermoiselta ja itsepäiseltä, mutta nopeasti oppivalta tapaukselta.

Varpustakin tulee varmasti aivan yhtä ihana kumppani kuin Sarasta, kunhan opimme tuntemaan toisemme kunnolla!

Varpun sisaruksista löytyy enemmän tietoa kennel Konnunkodon sivulta (I-pentue). Pentueessa oli myös harvinainen valkoinen göötti, jollaisia ei ole syntynyt Suomessa kahdeksaan vuoteen, edelliset ovat itseasiassa Varpun isän Nastan sisaruksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti